Kaikki on vaan pimeetä. Harmaata ja tummaa. Välillä näkyy valoa, mutta sitten se taas katoaa. Tällähetkellä en tiiä mitä mä tunnen. Oonko mää vihainen vai surullinen ehkä onnellinen. En mä vaan tiiä. Makaan mun sängyssä peiton alla ja tunnen kun muutama kyynel valuu mun poskea pitkin. Kai mä nyt oon surullinen.
Mä meen vaan päivästä toiseen. Tänään on keskiviikko, huomenna torstai. Yritän sinnitellä eteenpäin, tiiän että kohta romahan. Etten jaksa enää vain pitää kaikkea mun sisällä. Että se alkaa näkymään ulos päin, mun paha olo.
On tosi voimaton olo. Haluan pois, haluaisin viiltää se on mun ainoo keino päästä pahaa oloa karkuun. Mutta mulla ei oo täällä terää. En voi viiltää, en voi helpottaa mun oloa. Se kun tunnen ihon rikkoutuvan, näen kun veri valuu, se kipu mitä siitä tulee. Mutta ei. Mä voin vaan haaveilla terästä, sellaisesta joka leikkaa iho kuin sakset paperia.
Mulla on viiltäessä yleensä kaks vaihtoehtoa, joko mä satutan itseäni tai tapan itseni. Joten mä raavin tai ajattelen itsaria ja sen toteutusta. Joka helvetin päivä.
- Lilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti