En oo nyt vähään aikaan jaksanu kirjoitella tänne mitään. Oikeestaan oon vaan kulkenut päivästä toiseen vailla päämäärää. Viikko sitten otin hatkat kun olin hoitajan kanssa pihalla. Sanoin tappavampi itseni. Lopulta päädyin sillalle. Aluksi halusin tappaa itseni jäämällä junan alle mutta koska junia ei tullut menin sillalle. Olin juuri hyppäämässä kun poliisit ajo siitä ohi. Ja huomaa mut. Otti kädestä kiinni ja veti kaiteelta pois.
Nyt mulla ei oo ulkoiluja enkä pääse pihalle. Haluan tappaa itseni. En kestä tätä. Mielummin kyllä eläisin ilman pahaa oloa kuin kuolisin mutta en jaksa taistella joka päivä pahaa oloa vastaan. Voimat on niin vähissä ja koko ajan tuntuu että menisin vain alas päin.
Tää päivä on niin syvältä kuin vaan voi. Aamulla ku heräsin toivoin että olisin kuollut. Kävin syömässä aamupalan ja ottamassa aamulääkkeet. Se hoitaja huomautti mulle mun eilisistä meikeistä. ”Oot nyt paljon nätimpi kuin eilen sulla oli niin rankat meikit. Oliko siihen joku erityinen syy?” Yks mun pahimmista peloista on olla huono. Mä olin eilen tosi tyytyväinen mun meikkeihin, olin kerrankin jaksanut vähän panostaa. Mä en riitä edes osastolla sellaisena mitä mä olen.
Mä haluaisin vaan kadota tai vajota maan alle. Tulla sieltä ehkä esiin sitten ku kaikki ois paremmin. Niin säälittävältä kuin se kuulostaa haluan mennä karkuun mun pahaa oloa. Vaikka en mä sitä karkuun pääsis se on osa mua. Mun kädet muistuttaa mua aina siitä kuinka paha mulla on olla.
Pelkään aivan sairaan paljon sitä etten onnistu. Oon nyt jo epäonnistuja, kun en oo pystynyt selviämään yksin. En oo vahva vaan heikko säälittävä arpia täynnä oleva ihminen joka ei oo hyvä missään. Pettää kaikkien odotukset, on huono esimerkki pikkusisaruksille eikä pysty selviämään edes mistään tavallisista asioista ilman ponnisteluja. Sellanen mä olen. Koulussa mun arvosanat vaan laskee, en oo siinäkään enää hyvä. Lentopallo meni jo. En pysty enää ikinä pelaamaan mun käsien ja jalkojen takia.
Miks vitussa oon näin heikko. En osaa puhua mun asioista, enkä pysty siihen. En pysty kertomaan kenellekkään että mä pelkään joka päivä joka ikistä hetkeä koska voin epäonnistua. Voin olla surkee ja mua voidaan syyttää siitä. Se sattuu ihan helvetisti. Edes pieni sanominen siitä millaiset vaatteet tai meikit mulla on, miten mää puhun tai käyttäydyn. Se romuttaa mut täysin sisältäpäin vaikka saatan näyttää vahvalta.
Sellanen mä olen. Yritän piilottaa mun ajatukset ja tunteet. Yritän esittää vahvempaa mitä mä oikeesti olen. Yritän olla hyvä kaikessa mutta mä en ole. Yritän selvitä muiden takia, vaikka oikeesti voisin sortua mikä hetki vain.
Jos pitää jotain positiivista löytää nii en pysty enää viiltelemään. Mä itken ja huudan hakkaan itseäni. Mut mä en halua olla niin huono että jatkaisin. Vaikka se oli ainut asia minkä takia selvisin päivästä toiseen.
-Lilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti