Mun on vaan niin pala olla. En jaksa enää. Makaan yksin pimeässä huoneessa kuulokkeet korvilla. En van jaksa. Tekis mieli maata koko päivä loppuun asti. Olla vaan sängyn pohjalla ja itkeä. Mut kyyneleitä ei tuu. Sisältäni oon ihan hukassa. Olo on nii tyhjä ja turha, palasiksi hajonnut. En vaan kestä mitään.
Ahistaa kaikki. Kylmiä väreitä kulkee mun selkää pitkin. Ne tuntuu vähitellen kaikkialla. Käsissä jaloissa päässä mahassa jokapuolella. Makaan vaan paikoillani. En jaksa tehdä mitään mut tuntuu siltä että on pakko tehdä jotakin. En kestä ajatusta että en jaksa tehdä mitään. On liian turha olo.
Oon ollu aina se tyyppi, joka tekee kaikki projektit etuajassa ja täydellisesti. Se iloinen pirteä ja vauhdikas kympin tyttö. Mut mä en vaan jaksa. En jaksa tänään. En jaksa huomenna. Oon henkisesti ihan palasina.
Vanhemmat hokee luottamuksenpuutetta. Nii no en luota itseeni nii miten muutkaan vois luottaa muhun. Voi paska. Mikä mua oikein vaivaa?
En jaksa. Mut en halua näyttää sitä kenellekään. Mun pitäis olla vahva. Mut mä en enää jaksa esittää vahvaa, kun en mä oo. Oon henkisesti niin heikkona ettei sitä voi ees tajuta ihmisjärjellä.
Ainut toivo mun tässä päivässä oli kaupassa käynti. Mutta en mä sinne päässy, hoitajia ei ollu tarpeeksi. Niin ärsyttävää. Yks ainut asia mitä oisin halunnut. Vain yks asia mikä ois pelastanu mun päivän. Sitä ei enää voi pelastaa mikään muu kuin suklaa tai terä.
Suklaassa on kyllä ihan hirveästi kaloreita mut ei se mitään koska oon syöny nyt muutenkin tosi huonosti. Ei tee mieli mitään muuta ruokaa kuin suklaata. On vaan kuvottava olo. En halua tehdä mitään. Haluan kuolla tähän sängylle.
Pelkään näyttää mun oikeeta mielentilaa. En vaan halua, että kukaan tietäis miltä musta tuntuu. Samalla haluan huutaa jollekin että mulla on helvetin paha olo ja haluan tarvittavan ahdistus lääkkeen. En kyllä varmasti lähe täältä mun turvapaikasta minnekään. Mun sänky, viltin alla, huppu päässä, kuulokkeet päässä, pimeä huone. Tää on mun turva.
En tiiä miks tunnen olevani turvassa pimeässä. Varmaan sen takia että mua ei voi nähdä. Voin olla yksin pahan oloni kanssa. Tekis mieli oksentaa kaikki ruoka ulos. Haluan tehdä tälle ololle jotain konkreettisesti. Mut en mä voi. En voi viiltää, en voi tappaa itseäni. En voi satuttaa itseäni millään muullakaan tavalla. Ja sitäpaitsi viistäminen helpottaa tuskaa kaikista eniten.
On niin väärin että multa viedään mun ainut keino pysyä hengissä. Tästä sit lähtee syömättömyys ja raapiminen. Tai no en mä jaksa raapia. Se on nii vitun säälittävää. Vaan viiltämällä saa syviä ja tarpeeksi kipua selviämiseen. En tiiä mitä noi tekee sit ku mä lähes tätä alamäkeä alaspäin vetämään. Koska viiltelyn avulla oon jaksanu edes jotenkin. Nytkun se viedään multa pois mun mielentila laskee niin varmasti ja on alkanu laskemaan että oon kohta jossain letkuissa suunnilleen koska en jaksa syödä eikä tee mieli ruokaa tai muutenkaan tehdä mitään.
Elämä on liian vaikeaa mulle. Antais mun vaan jumalauta päästää irti. Pääsis kaikki muutkin paljon helpommalla <3
- Lilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti