Viiltelin eilen taas lisää... jälkeen päin on tyhmä olo. Taas mä ”sorruin”. No oman päätökseni oon nyt tehnyt. En jaksa taistella vastaan, vaan annan mennä. Hukun omaan pahaan oloon. Ei mua kaduta että viiltelin, mutta se kaduttaa että viiltelin käteen. Siitä ne huomaa niin helposti.
Mun kaveri kutsui mut eilen viettämään iltaa. Meillä oli ihan hauskaa ja soitettiin ja tanssittiin siinä mukana. Menin mun kaverille pyörällä. Poljin ihan täysiä ja pidemmän reitin. Söin kaverilla palan rieskaa, porkkanoita ja 10 pientä sipsiä. Päätin mennä hyvälle ystävälleni yötä ja haimme minun kamat kotoa. No minulla vain oli pyörä, joten kaverini polki ja minä juoksin vieressä.
Puhuttiin kavereiden kanssa syvällisiä. Mä kerroin niille mun sossumerkinnöistä ja he kertoivat rikosrekisteristä, joka mun yhdellä parhaimmista kavereista on. Loppujen lopuksi oli mahtava ilta.
Hmm huomenna kouluun. Mua jännittää ihan sikapossun perkeleen paljon. Ihan varmasti ne kyselee, että missä oon ollu. No mä sanon että olin sairaalassa enkä enempää aijo kertoa. Ei se niille kuulu. En tiiä tää kuulostaa ihan sairaan ilkeeltä, mutta nii en mä mee ikinä sanomaan kellekkään mun luokkalaiselle ”moi, en ollu koulussa nyt tän kuukauden aikana koska olin sairaalassa psykiatrisessa hoidossa ja yritin kesän aikana neljä kertaa tappaa itseni.” Kaikilla on omat salaisuudet joten niin on myös mulla.
Oon vähän alkanu miettiä, että millasen itsemurhaviestin jätän kaikille. En halua satuttaa ketään, mun läheisistä joten alan erkanemaan heistä. Ihan vain heidän takia. Muutenkin kärsii, kun joutuu olemaan mun seurassa. Voisin tehdä jonku ison kirjeen jonka kopioisin ja lähettäisin kaikille, joilla on ollut jotain tekemistå minun kanssa. Syitä siihen miksi en enää halunnut elää.
Ongelmallista itsemurhasta nyt vain on se, että kun moni tietää mun aijemmista itsari yrityksistä. Ne vahtii mua ihan liian tarkkaan. Mutta jos odotan vaikka pari kuukautta, oon kerenny näännyttää itseni aika hyvin jolloin lääkkeet tehoaa varmasti satakertaa paremmin ja sitteb ihmiset alkaa uskomaan, että mulla on kaikki jo kunnossa, niin kaboom sit mä teen sen.
Sairasta, vai mitä? No tervetuloa karuun totuuteen. Näin se vain on. On olemassa ihmisiä, jotka haluaisivat lähes koko ajan kuolla pois.
-Lilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti