Haamuja

” ei tunnu miltään. vaellan pimeydessä. sumussa. vailla päämäärää. mikään ei voi mua nostaa. en tiiä miks musta tuntuu näin pahalta. mun elämä vaan hajoaa käsiin. en voi enää hallita sitä. en voi hallita itseäni. en voi estää itseäni satuttamista itseäni. en voi käskeä itseäni puhumaan tän kaiken paskan pois. en voi tehdä mitään. nää ajatukset on alkanu vielä mua. enkä mä enää ohjaa niitä. se tuntuu niin väärältä. ihan kuin olisin eri ihminen sisältäpäin. mun ajatukset on niin ristiriitaiset. kun on hyvä hetki pystyn ajattelemaan selkeästi, muuten ajatukset on tosi sekavia, ei mitään järkeä, itsetuhoisia. nyt on hyvä hetki. en mä muuten pystyis kirjottaa tälleen. mä oon seonnu lopullisesti. näen kaikkialla haamuja. leijuvia olentoja. ilmeettömät kasvot. luiset sormet ja jalat. valkoiset tiukat vaatteet. niitä on kaikkialla. haluan kuolla. en tiiä onko noi henkilöt totta. joskus ne häviää hetkeksi. niitä on erilaisissa paikoissa eri verran. voisko ne vaan vetää mutki haamuksi, pois täältä? ”